tiistai 19. toukokuuta 2015

Sinistä GG:tä ja Liebster Award-haaste

Mulla on joku ihan oudon poikkeava mieltymä ollut tänä vuonna tuohon siniseen ja kaivelinkin osan sinisistä GG:stä esille käyttöön.
Ei onnistunut lautashyllyn kiinnitys sähköteknisistä syistä keittiön seinään haluamalleni paikalle eikä se kokonsa vuoksi mahdu muuallekaan joten nyt on vähän auki mihin tekisin keittiössä GG asetelmia, pohditaan ja tuumaillaan...
 
puhelinkuva
 
Sain Meidän mökki ja kaupunkikoti- blogista LIEBSTER AWARD- haasteen ja vastaillaanpas sen kysymyksiin nyt samalla kertaa..
 
Tässä Kristiinan kysymykset minulle:
 
1. Kuinka kauan olet kirjoittanut blogia ja miten usein teet postauksen?
 
Aloitin bloggauksen 4.11.2011 eli noin 3,5vuotta tässä on joristu ympäri pyöreitä, samalla teemalla menty koko ajan mutta kun katselen vanhoja postauksia niin kuvien laatu on kyllä parantunut räjähdysmäisesti, eli jotain olen matkan varrella oppinutkin! Tavoitteeni on postata 2x viikossa, toisinaan onnistuu, toisinaan ei. On minulla ollut pari kertaa pitkä taukokin, kerran bloggeri ei antanut minun ladata kuvan kuvaa muutamaan kuukauteen ja toisen kerran oltiin sitten 3kk Amerikan reissulla ja siellä päivittyi lähinnä Face kun todella keskityin itse matkaan.
 
2. Millainen on hyvä päivä sinulle?
 
Saan nukkua niin pitkään kuin nukuttaa, heräillä ja loikoilla sängyssä niin pitkään, keittää jättipannun kahvia ja lukea blogeja sitä ryystäessäni. Kävelylenkkiä, joutenoloa, purnukoitten siirtelyä, ehkä vähän kaupoissa pyörintää ja kisu kehräämässä sylissä, siitä alkaa hyvä päivä muodostua!
 
3. Mieluisin kesäpuuhasi?
 
Altaalla kellunta ja päivän saattaminen iltaan muuten sisätiloissa kunnes voi hengittää, täällä kun on kesällä jokseenkin kuuma..
 
4. Oletko mökki-ihmisiä vai viihdytkö paremmin kaupungin vilinässä kesäviikonloppuna?
 
Täällä kun en tiedä että kenelläkään tutulla edes olisi mökkiä (korkeintaan jos asuu sisämaassa pohjoisessa niin saattaa olla etelässä rantakaupungissa ns. kesäasunto) niin sitä ei tule edes kaivattua, en ole muutenkaan koskaan ollut mitenkään kauhiasti mökki-ihmisiä, rauhoittua osaan muulloinkin mutta mökin sijaan lähtisin vaikka pitkälle viikonloppureissulle ulkomaille joten kai mä sitten kaupunki-ihmisiä olen pohjimmiltaan.
 
5. Miten lomailet?
 
Useampi vuosi ja loma ollaan nyt käyty miehen kanssa koluamassa Amerikkaa, mutta tänä vuonna jää väliin kun miehellä(kään) ei ole varsinaista pitkää kesälomaa. Suomeen ei ainakaan mennä käymään.

6. Mieluisin matkakohteesi tai minne haluaisit matkustaa?
 
Tämä on niin helppo, Amerikka tietysti ja ihan sama missä siellä, mä olen niin Jenkki-fani! Välimeren (tai Karibian)-risteily on myöskin kehittelyn alla jahka työtilanne paranee ja edes tulee ansaittua vähän sitä lomaa.

7. Mistä haaveilet?
 
Tällä hetkellä ehdottomasti siitä, että saisin jostain töitä ja pian! Muuten minulla on kaikki mitä tarvitsen, sitten jos materiasta puhutaan niin parvekelaseista, mutta niistä ei auta haaveilla ennen tuota ensimmäistä!

8. Oletko sitku-ihminen vai heittäydytkö helposti toteuttamaan joskus mahdottomiltakin tuntuvia ideoita?
 
Olen nimenomaan extempore-ihminen kun tulee kyseeseen omat suunnitelmat ja toteutan ideoitani pää höyryssä ja yleensä kyllästyn nopeasti ja palaan vanhaan melkein yhtä nopeasti..mitä muiden ideoihin tulee niin olen selkeästi harkitsevampi.

9. Makea vai suolainen herkku? Ja mikä se on?
 
Ehdottomasti kaikki meksikolainen suolainen ruoka, ihan sama mitä kuhan on sitä genreä ja paljon punaisia papuja!
 
10. Viimeksi lukemasi kirja, vai etkö lue kirjoja?
 
Jotakin hömpänpömppää, Harlequin-osastoa..ei tule kirjoja kauheasti luettua, lehtiä enemmänkin ja blogeja.

11. Kumpi mieluisampi, mökki mukavuuksilla, vai vaatimattomampi ilman sähköä ja juoksevaa vettä?
 
En ole kauheasti mökki-ihmisiä, mutta jos olisi pakko, niin mukavuuksilla ehdottomasti, mun ja mieheni suomifiilistely kalareissu telttoineen on jo legendatarina! Voi kumpa tietäisittekin! Meillä oli mukana täkit ja tyynyt telttaan ja paistinpannut lastoineen, rasvoineen ja jauhosekotuksineen..hah haa...mentiin nukkumaan telttaan ja kumpikaan ei saanut nukuttua kun kuului niin paljon luonnonääniä, klo 02.00 katsottiin toisiamme ja todettiin et hitot, lähetään kotiin nukkumaan! Eräjormailu ei ole kyllä meistä kummankaan juttu, se on todettu =D
 
-Haasteen nimi on LIEBSTER AWARD ja sen tarkoituksena on saada lisää näkyvyyttä ja lukijoita blogeille, joilla on alle 1000 lukijaa.
Haasteen ideana on vastata yhteentoista kysymykseen, sekä sitten itse keksiä uudet yksitoista kysymystä seuraaville haastettaville. Vanhojakin kysymyksia saa käyttää, jos on vaikeuksia uusien kysymysten keksimisessä.
Lopuksi lähetetään haaste eteenpäin yhdelletoista bloggaajalle.
 
 Tämä haaste on kuitenkin pyörinyt niin pitkään jo blogistaniassa että jätän sen omalta osaltani tähän. Kiitos kuitenkin Kristiinaa tästä haasteesta, hauskoja kysymyksiä oli! <3 -
 

4 kommenttia:

  1. Pitipä lukea oikein monta postausta kerralla, kun on jäänynnä välistä. :)
    Kivalta näyttää siellä, edelleen.
    Lämpöä ja valoa kaipaisin tännekin näihin harmaisiin päiviin...

    Mukavia päiviä sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anne <3 välillä onkin muuten jopa hieman kivempaa lueskella useampi postaus kerralla, pääsee eritavalla blogistin kanssa samaan fiilikseen ja sen kodin tunnelmaan!

      Poista
  2. Ihania nuo siniset GG:t ja ihanat vastaukset haasteeseen!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kun saisin niitä vielä paljon lisää, ainakin ne valkeat missä sinisiä pikku tähtiä <3 <3 <3

      Poista

Kommenttisi tekisi päivästäni aurinkoisen!